Selittämätön keitinhurma valtasi venäläiset

1644

Riisikeittimen uudistunut ja kehittynyt versio on saanut venäläiset kokkaajat sekaisin.

Hienointa uudessa laitteessa on, että ainekset laitetaan pataan, kone käyntiin ja laite ilmoittaa kun ruoka on valmista. Tällöin säästyy aikaa, eikä hellaa tarvitse vahtia koko ajan.  Laitteen suosio Venäjällä on ollut valtavaa ja sitä on myyty 15 miljoonaa kappaletta kolmessa vuodessa. Hs:n haastattelema Jelena Ivanova omistaa kaksi laitetta on ja ollut erittäin tyytyväinen. Hän pitää erilaisista kodinkoneista,  jotka jäävät usein kaappiin. Monitoimikoneeksi kutsumaa laitetta hän ei ole hylännyt sen monikäyttöisyyden vuoksi.

Ja lopuksi vielä Jelenan rahkapaistoksen ohje, jonka voi Suomessa tehdä myös uunissa, mikäli ei vielä kaapista löydy kehittynyttä riisikeitintä.

Jelena Ivanovan rahkapaistos

800–900 g rahkaa
2 munaa
5–6 rkl mannaryynejä
4–5 rkl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria

Sekoita rahka, munat, mannaryynit ja sokerit. Voitele vuoka ja jauhota se mannaryyneillä. Lusikoi rahkamassa vuokaan.

Paista 65 minuuttia monitoimikeittimessä tai uunissa 25 minuuttia 180 asteessa.

Ohje ja koko artikkeli luettavissa hs.fi  – http://www.hs.fi/ulkomaat/a1449289631055

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here